Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun sarjakuvalinja käynnisti kahdeksannen kautensa 18.8.2008. Opiskelemme sarjakuvaa aamusta iltaan (toisinaan illasta aamuun) koko talven. Meitä on Impivaarallinen eli noin 50. Seuraa tuotantoa: http://sarjakuvalinja.wordpress.com/

tiistai, huhtikuu 12, 2005

Vanhat alas seinältä, puhasta paperia tilalle

Oli toivottu yhteissarjakuvan tekoa, isokokoisen sarjakuvan tekoa sekä keskustelevan sarjakuvan tekoa. Ville-ope yhdisti kaikki ja niittaili papereita seinälle.

Ensin oli tavattoman hauskaa. Sitten Joonas alkoi söhriä toisten piirroksia ja häneen suutahdettiin. Mutta siihen asti oli tavattoman paljon naurua.


Hetken päästä tässä oli jo kiihtynyttä tungosta. Tuossa Joonas kurkottaa piirtämään tuhmuuksia Virvan hahmoon.