Limingan taidekoulun sarjakuvalinjalla

Limingan taidekoulun sarjakuvalinja käynnisti kahdeksannen kautensa 18.8.2008. Opiskelemme sarjakuvaa aamusta iltaan (toisinaan illasta aamuun) koko talven. Meitä on Impivaarallinen eli noin 50. Seuraa tuotantoa: http://sarjakuvalinja.wordpress.com/

perjantai, syyskuu 05, 2008

Ensimmäinen jakso ohi

Heidi poseeraa iltapuvussa, Mari piirtää.

Viikko päättyi vaatekrokiihin jossa piirrettiin myös polkupyörää.

Nyt kaikki uudetkin sarjakuvalinjalaiset osaavat piirtää havainnosta ja tuntevat oman ja kaverinsa anatomian. Voidaan siirtyä tekemään sarjakuvia nopeasti ja kekseliäästi.

Illalla oli Limingan taidekoululle saatu harvinainen monitaidetapahtuma, jonka toteuttamiseksi moni ihminen eri puolilta Suomea panosti varojaan ja omaa aikaansa. Joukko sarjakuvalinjalaisia kuitenkin päätti mennä Ouluun elokuviin. Toivottavasti he pärjäävät ilman tukea omissa pyrkimyksissään.

P.S.
Tänä syksynä on ollut paljon kivoja vieraita, viimevuotisia opiskelijoita. Tulkaa kylään, ootte rakkaita ikuisesti! Mutta kun käytte, ottakaa hienotunteisesti huomioon että nykyiset opiskelijat haluavat tuntea tilat omakseen - ja he yrittävät keskittyä siellä työntekoon.

5 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Vapaa-ajalla niin opettajat kuin opiskelijatkin saavat harrastaa mieleistään aktiviteettia. Jos se on elokuvia Oulussa niin ei sitä tartte kauhistella taikka moittia.

Ehkä luin tuon liian moittivaan sävyyn. Mutta sen käsityksen tosta saa, että olisi tärkeqfumdzgnämpää olla omalla vapaa-aikana jossain taide jutussa kuin elokuvissa.

Jos joku tykkää mielummin katsoa jotain performanssia kuin leffaa, niin ei se tarkoita että kaikki tykkäisi.

10:29 AM  
Blogger Keijo Ahlqvist said...

Kirjoittaja on poistanut tämän tekstin.

4:27 PM  
Anonymous Anonyymi said...

Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.

6:21 PM  
Anonymous Anonyymi said...

Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän blogitekstin.

6:23 PM  
Blogger Keijo Ahlqvist said...

Sitä vaa että ei jaksa järjestellä jos porukka ei ole mukana. Eläköön kapeus ja itsekkyys.

9:24 PM  

Lähetä kommentti

<< Home